Vielä muutama tunti jäljellä ja sitten se alkaa, nimittäin kesäloma vuonna 2009. Lomaa on odotettu kovasti ja vielä ei oikein osaa käsittää, että nyt se tosiaankin on aivan oven takana.

Töissä ei onneksi ole tällä viikolla ollut mitenkään kiirusta. Leppoisaa meininkiä. Sää on ollut helteistä, mutta nyt se näyttää hellittävän ja ns. normi kesäsää ottaa ohjat.

Suunnitelmia ei lomalle ole mitenkään äärettömästi. Jotain kuitenkin. Vähän kotimaan matkailua ja rentoutumista. Kanavaristeily keitele-päijänne kanavalla on noussut ainakin yhdeksi isommaksi asiaksi. Kanavareitin varrella on kaikkiaan viisi sulkua, josta yksi varsin iso. Korkeuseroa tuossa Paatelan sulussa on yli 7m. Lisätietoa saatavilla verkosta.

Ehkä jotain luontoretkiä ja sellaista pientä ja kevyttä lomapuuhaa. Eihän se mikään loma ole, jos aikautulut määrää tekemisen ja menemiset tulemisineen.

Mutta nyt vielä nautitaan hetki tästä ilosta, nimeltä työ.

Viime viikon torstaina näin ensimmäisen silmäyksen ja lisää seurasi lauantaina. Nimittäin olotila oli kuin elokuvassa konsanaan. Torstaina silmiin osui läheisellä pellolla, noin 10km päässä kaupungista kauppaliiton aluksia valmiina lähdössä avaruuteen. Koska matkassa ei ollut oikeaa kameraa en saanut ikuistettua tilannetta.

Kuitenkin minulle tarjoutui uusi mahdollisuus viime lauantai-iltana, jolloin pääsin näkemään kaiken alusta loppuun. Tosin avaruuteen asti alukset eivät nousseet, mutta kuitenkin näkymättömiin.

Jos kauppaliitto tuntuu vieraalta ja miten tämä juttu muutenkaan liittyy siihen, niin katsokaa leffa StarWars Episode II ja erityisesti leffan loppupuoli.

Kesä tuntuu lämpöiseltä. Töissäkin on mukavaa kun aurinko paistaa. Vaikka töissä on kyllä niin vilpoista, että ulkosään mukaisesti ei auta pukeutua tai sitä olisi pian nuhanenä, kuin yksi kääpiöistä siinä sadussa, jossa myös Lumikki. Ilmastointi on nykyisin sisätiloissa ja autoissa sitä luokkaa, että helposti saa itsensä kipeäksi.

Mutta onneksi voi pukeutua keveästi ja silti lämpöisesti. Keveydestä pääsen päivän teemaan. Olen potenut jälleen kerran autokuumetta, vaikka edellinen on yhä maksussa. Mutta kai se johtuu siitä, ettei ole tyytyväinen kuin aina hetken aikaa. No autokuumeessa mennään välillä ekoautoilun ja välillä ökyautoilun poluilla. Sydän sykkii kyllä ekoautoilulle ja siihen uskon kallistuvani. Nykyinen pirssi kun edustaa sitä ökyä, vaikka ei ole pahimmasta päästä.

Kevyet jutut tuntuvat kokonaisuudessaan paremmilta kuin raskaat. Ajatellaan vaikka niinkin yksinkertaista kuin askel. Jos se painaa, ei kulkeminen ole iloista. Kevyitä vaihtoehtoja olen yrittänyt saada elämääni. Vähemmän tavaraa kotiin, kevyt käyttöjärjestelmä, kevyt kännykkä(alle 90g), kevyt fillari. Mielen keveyttä olen yrittänyt saavuttaa laskemalla turhat ajatukset pois mielestä. Tämä prosessi lienee ikuinen, mutta palkitseva.

Autoon keveys sopii monessa mielessä, hinta voi halpa rahat riittää muuhunkin. Paino kevyt bensaa ja rahaa säästyy niinikään, sama myös kulutuksessa yleensä, eli pieni moottori. Keveyttä tulee ehkä myös hiilijalanjälkeä ajatellen. Keveydessä tai pienessä koossa piilee myös uskomattomia mahdollisuuksia. Keveät ratkaisut ovat monikäyttöisempiä, auto taipuu erilaisiin tarkoituksiin. Kun jäykästi tehdyt autot ovat yhden jutun osaavia kokonaisuuksia. Ei viitsi sijoittaa autoon 100-200.000 euroa, jotta saisi täydelliset menopelit, matkalle, kaupunkiin, tavaroille, ihmisille, jne. Pitää ostaa kompromissi. Toisaalta koska en vietä elämästäni autossa kovinkaan paljon, pitääkö sen maksaa ylettömästi?

Miehillä se kai lisää ns. egon pituutta, mutta kun omani on jo tarpeeksi pitkä, en kai voi tässäkään enää paljon saada etua. Eli säästän rahat muuhun.

Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka matkustavat kevyesti. Nytkin tuntui jotenkin aivan mahtavalta, kun työkaveri oli lähdössä reissuun ja sanoi ottavansa vain hammasharjan ja tahnan. Toki ehkä jotain hygieniaa ja vaatteita parin päivän reissulle. Mutta siis ei sen kummempaa. Minusta tuntuu, että pakkaan ison laukun pienellekin matkalle ja turhaudun, kun suurin osa tavaroista on koskemattomina koko reissun ajan.

Onko se sitä takertumista. Vaikka mielikin voisi paremmin, jos se voisi takertua kokemuksiin tavaroiden sijasta. Aistien signaalit jäävät ilman huomioita tai arkistotallennuksia, kun mielen pitää pohtia, milloin käytän sitä ja sitä vaatetta, joka odottaa yhä laukussa.

Pieni on kaunista ja pienet ilot kruunaavat elämän. Ehkä olisimme onnellisempia, jos emme olisi niin sika rikkaita. Tavarat tekevät meidät kärttyisiksi. Rahaa voisi antaa niille, jotka sitä tarvitsevat. Meille jäisi silti hyvä mieli ja elämämme olisi auvoisaa. Mutta ei, olohuoneessa on vielä tilaa yhdelle viihdekeskukselle.

Purskeista on tämä eloni kirjoittajana. Toisinaan menee monta päivää, jopa viikko tai pari ja sitten joinakin iltoina kirjoitan useamman kirjoituksen. Mutta eihän siinä mitään, mukava kun saa kirjoittaa, laskea ne mieltä painavat ajatukset. Joskin tämäkertainen kirjoitus käsittelee kesän mullistavaa ostosta.

Töissä tuli puheeksi, että yritys voisi tarjota työsuhdepolkupyörää. Minä jo siitä innostuin, mutta koska kyseessä ei ollut ihan autoon verrattava etu vaan enempikin tuettu kulkuvälinehankinta aloin laskea pennosia. Halvin fillari ja kahden vuoden leasing, jäisin tappiolle jokatapauksessa.

Niinpä kauppareissulla osui silmiin Prismassa myynnissä ollut Jupiter Bingo. Jopon mallinen, mutta selvästi jopoa edullisempi vaihtoehto lähti tarjouksen ansiosta vain 160 eurolla kotiin. Minulla oli toki polkupyörä ennen tätäkin, mutta sillä liikkuminen oli aina monien vaiheiden tulos, enkä tarkoita yksinomaa pyörässä olevia vaihteita vaan valmisteluja, että matkaan pääsi.

Vanha meni oikeaoppisesti kierrätyskeskukseen, vaikka toki sille olisi ollut tuttavapiirissäkin ottajia. No ehkä valinta oli silti hyvä. Tuttavapiirin ainakin joissakin kohdissa pyörä olisi saattanut jäädä vain toisen rakennuksen nurkkaan. Nyt se löytänee ehkä hyvänkin kodin ja menee siis tarpeeseen.

Bingolla työmatkat ja toki muutkin ovat sujuneet kuin tanssi. Yksivaihteisella pyörällä istuma-asennossa tapahtuva matkustaminen on monella tapaa nautinnollista. Ainakin toistaiseksi nopeus on riittänyt, olen enempi rauhallisesta vauhdista pitävä. Aiemmin makasin vaaterissa ja kaikki huomio meni pyörän eteenpäin saattamiseen. Nyt voin keskittyä ympärillä avautuviin maisemiin, linnunlauluun. Nauttia ilmavirran suhinasta korvissa ja monesta muusta luonnollisesta aistinautinnosta. Lisäksi minusta tuntuu, että nykyinen pyörä on turvallisempi, jalkajarru kun on varmempi kuin vaijerimallinen. Lisäksi pysty asento auttaa havainnoimaan muita liikkujia.

Tietty yksinkertaisuus on monessa mielessä selkeästi parempi vaihtoehto kuin monimutkainen paketti.

Juhannus on tuota pikaa kalenteriin osuva vapaa. Siitä on vielä kesälomiin kaksi viikkoa. Monella alkaa lomat viimeistään nyt, kun keskikesä kolkuttelee ovella.

Oman elämän seikkailuissa on kiirettä. Vapaa-ajalla ei ehdi paljon tehdä, tuntuukin että elämä vain lipuu virrassa, jonka nopeutta ei voi itse säädellä. Sormenpäät tuntuivat juuri kovin pehmeiltä, lienevät seurausta tiskauksesta, jota harrastin hetki sitten. Se onkin mielestäni yksi rentouttavimpia kotitöitä. Toki muukin puhdistus tuottaa mielihyvää, mutta ehkä tiskauksen lyhyt kesto tuntuu kutkuttavan hyvältä.

Mielihyvä tai edes levollinen mieli. Se kai on meidän monen toiveuni, jota odotetaan. Mutta eihän se voi tulla jos meillä on pää täynnä karvaisia ajatuksia(karvaisia ehkä siksi, että hiukset nousevat pään sisältä). Olen jo muutaman vuoden ajan yrittänyt oppia läsnäolemisen jaloa taitoa. Mutta helpoista askelista huolimatta se tuntuu olevan vaikea pala purtavaksi.

Viimeisin apu on tullut ‘Jokapäiväinen Zen‘ kirjan myötä. Siinä kehotettiin havaitsemaan ajatuksia, kun ne pulpahtelevat mieleen. Toki ajattelu on tärkeää, kun teemme esimerkiksi vaikka tätä kirjoitustehtävää tässä. Mutta kun olet niin sanotusti jouten, mielesi kehittelee kaikenlaisia kuvia, unelmia ja uhkia. Läheltä ja kaukaa. Olet ikäänkuin unessa ja aistien tarjoamat havainnot suljetaan pois. Nuo mielenliikkeet ovat enimmäkseen täysin turhaa pohdintaa. Ne vain ahdistavat tai ainakin vievät sinua pois todellisuudesta.

Omalla kohdallani olen havainnut että olen mestari kehittämään vaikka minkälaisia ajatuspolkuja. Mutta lopulta en saa niistä muutakuin harmia. Mieli ahdistuu keskittymiskyky herpaantuu ja yksinkertaisissakin asioissa saattaa tulla helppoja virheitä.

Yllä mainitun kirjan vinkki olikin hyvin yksiselitteinen. Opi tunnistamaan nuo mieltä ahdistavat ajatukset. Nimeä ne ja kun ne seuraavan kerran koputtavat päästäksesi käyttämään ajatuskapasiteettiasi, voit heittää ne roskiin saman tien. Nimeäminen helpottaa niistä eroonpääsyä.

Kun sitten pääsi on ajatuksista vapaa, voit keskittyä siihen mitä kulloinkin teet. Olet silloin läsnä, eikä ajatus harhaile haaveissa tai uhkissa. Lopulta vain sinä voit vaikuttaa siihen, mitä pääsi ajattelee.

Oheiset kuvat eivät suoranaisesti liity tähän kirjoitukseen, mutta ovat osana muistuttamassa kuinka tärkeää hetkeen keskittyminen on.

Päivä oli monessa mielessä vauhtia täynnä. Vaarallisiakin tilanteita, joskaan itse en ollut osallinen parissa kolarissa, jotka tulivat näkökenttään.

Ensimmäinen havainto keskussairaalan taksiparkissa, kun ei-taksi-auto peruutti ohiajavan auton kylkeen. Joskaan ei kovalla vauhdilla, kosmeettiset vauriot voivat toki olla suuria kustannuksia. Toinen havainto ilmaantui rantaväylällä, jossa henkilöauton perä oli rutattu. Rantaväylä ruttaus pulpahti kaupausta tullessa mieleen, kun ohi kävelevä henkilö puhui kolaroidusta ajoneuvosta. Pian huomasin, että henkilö käveli juuri samaisen rantaväylällä kolaroidun auton viereen. Hesen eväspussi mukanaan.

Kesäfiilikset eivät nousseet noista kolareista vaan kaupassa, josta mukaan tarttui jännittäviä ja kesää pursuavia ostoksia. Ei mitään suuria, mutta luulen, että niistä on iloa enempi, kuin mitä voisi hinnan ja koon suhteen kuvitella. Ainakin jos mielikuvitus ei ole vielä surkastunut ominaisuus.

Asuntoja kolisee postiluukusta, tai tarjouksia. Jospa se unelmakoti vielä löytyy. Torstaina on aika katsoa yksi mökki ja ehkä ensi viikolla toinen.

Mökki-projekti on ollut jäissä. Monen asian vuoksi kai, mutta kyllä sitäkin tekisi mieli saada alulle. Niin paljon olisi tehtävää ja niin vähän aikaa.

Nyt on pakko mennä nukkumaan, että jaksaa sitten heilua tuulimyllyjen tahdissa jälleen yhden työpäivän. Päivä vähän jännittää, pitää hoidella erästä asiaa, jossa olisi hyvä olla kaksi kelloa, toinen EEST ajassa ja toinen CEST ajassa. Mutta jospa se siitä lutviutuu, kun en voi kuitenkaan olla kuin yhdessä paikassa vaikka kelloja olisi kymmenen.

Nopea vilkaisu juuri ikkunasta ja havaitsin suuren esineen ilmassa. Se ei ollut kävelevä Godzilla, vaan kuumailmapallo jota tuuli kuljetti jyväsjärven yllä. Aurinko paistaa nyt lähes pilvettömältä taivaalta. Aamulla oli myös varsin samanlainen sää, silloin ei pilviä lainkaan. Päivällä sitten pilvisteltiin.

Kesälomaan on neljä viikkoa. Huomenna hammaslääkäri. Viikonloppuna tuli oltua monella tapaa aktiivinen. Näin ystäviä, kävin kuntoilemassa. Kaadettiin veljen kanssa kaksi torsoa, eli puita, joista myrsky oli katkaissut latvan. Yhden puun kohdalla oli tilanne jännittävä. Se kaatui niin lähelle taloa, että vain 10cm erotti puun ja talon seinän. Jos kaato olisi ollut enempi kohtisuoraan, seinään olisi tullut vaurio.

Tarkoitus ei ollut vahingoittaa taloa, mutta puun alareuna oli vielä kiinni hieman juuressa. Tämä sidos juureen käänsi puuta ja se kaatui mihin kaatui. Toki tämä oli tiedossa kun kaato suoritettiin, arveltiin vain silmämääräisesti, että puu ei yllä taloon saakka. No ei se yltänytkään.

Torsot pätkittiin ja sitten niitä latvoja myös katkottiin helpommin liikuteltavaan muotoon. Mitään vaurioita ei sattunut. Mitä nyt sain yhden oksankappaleen päähäni, mutta metsurin kypärä pelasti, eikä täräys ollut kovin kova. Mutta ilman kypärää olisi isku ollut melkoinen. Nyt jäsenet vain tuntuvat vähän kankeilta, kun äkistään nostelee ja kantaa puita. Ne painavat tuoreina enempi kuin kuivina. Vesi siellä painaa. Saunaan siis hipsin.

Laitan kuvia, kunhan vähän paloittelen niitäkin, en kuitenkaan sahalla vaan imagemagick ohjelmalla.

Tiistain myötä kuvia:

Aina se jotenkin koskettaa enemmän jos läheinen ihminen sairastuu tai voi huonosti. Mutta meidänkin maailmassa, täällä paratiisissa nimeltä Jyväskylä asuu ihmisiä, jotka eivät ole juuri minun läheisiä, ehkä jonkun toisen, kuitenkin saatan nähdä heitä päivittäin tietämättä tuskista ja murheista. Maalta muuttaneena aikoinaan mietin, miten kaupungissa tarvitaan matkapuhelimia, vaikka asutaan jopa samassa talossa. Maalla kavereihin etäisyydet eivät olleet kohtuuttomia, ehkä enimmillään kilometri pari. Mutta tilanteista selvittiin. Toki nyt maallakin on kännyköitä. Ehkä tässä on enempi kyse murroksesta, tamagotchista tuli meidän kaikkien yhteinen lelu. Palatakseni aiheeseen, kaupungissa ihmiset nauttivat siitä, että asuvat muiden keskellä, mutta siihen se sitten jääkin. Toivotaan ettei tarvitsisi kohdata naapuria rappukäytävässä tai rivarin pihalla. Sosiaalisia tarpeita varten amerikkalaiset keksivät facebookin. Sinne voi mennä juttelemaan.

Kun aika ajoin törmää siihen, miten elämämme on yltäkylläistä. Toisella puolella palloa ruoka ei ole itsestäänselvyys, ei lähelläkään. Täällä tuhlataan, vaikka lähes samaan hengenvetoon moni korostaa sivistynyttä asemaansa ja tietämystään. Ihmiset sivistävät itseään monissa opinahjoissa, toisissa opiskellaan hienojakin taitoja ja ajatuspolkuja. Mutta ruokalautaselle nämä jalot aatteet eivät seuraa. Muiden tekemiset on aina helppo osoittaa vääriksi, omia tekemisiä tai tekemättä jättämisiä ei nähdä lainkaan.

Jotta oppisimme, jonkun pitäisi tuhlata sitä mistä meillä on pulaa. Voisiko se pula-asia olla aika tai sen puute. Mutta miten sitä voisi tuhlata. Ehkä niin, ettei tee mitään. Mutta jotenkin pitäisi tulla toimeen ja mennä keskivertoa paremmin.

Ruoan tuhlaamisen ohella yleinen lainkuuliaisuuden heikkeneminen näyttelee suurta roolia, nuorten 20-30 vuotiaiden aikuisten puheissa. Toki ihmiset puhuvat paljon muutakin kuin mitä oikeasti ajattelevat. Mutta rivien välistä on kuultavissa tietynlaista kapinaa. Voihan se olla myös sitä myöhäistä murrosikää. Rajoja ollaan valmiita kiertämään tietyissä asioissa, mutta jos sitten ehdottaa vaihtoehdoksi jotain muuta, tuleekin tiukka ei. Omituista kapeanäköisyyttä. He ovat selkeää pikkurikollisainesta, ei omata mielipidettä, vaan puhutaan kuin oltaisiin jonkun tossun alla. Ei kai enää vanhempien.

Kesälomaan vielä muutama viikko. Miten sitä jaksaa .. työpaikan karuselli menee ihan omia polkuja. Alkaa tuntua siltä, että joko siellä ollaan pahasti unessa tai sitten ei ymmärretä kissankaan kokoisilla kirjaimilla kirjoitettua tekstiä. Rautalankamallien esittäminen alkaa käydä vaikeaksi, kun käsin ei jaksa taivutella ranteen vahvuista rautatankoa.

Kuitenkin on kesä, ei tarvitse murhehtia. Pidetään ajatus tässä ja nyt.

Kesän lämpimät sää ovat jo lähes käsinkosketeltavia. Ainakin keskisessä suomessa oli tänään varsin lämmin, ei kuitenkaan kovin aurinkoinen päivä. Ukkosta varmaan tulossa, kun niin hiostava ilmanala. Kesän myötä sitä tulee katsottua aina vaan keveämpää päälle. Vaatteista puheenollen, olen jo useammin kuin kerran miettinyt, milloinkahan Suomessa tai jos nyt vaikka Euroopassa ihmiset alkaisivat pukeutua enemmän ristiin. Eli mies voisi käyttää naisten vaatteita ja päin vastoin. Tokihan siihen ei ole estettä, eikä esimerkiksi laki sitä kiellä, mutta ystäväsi, tuttavasi, työkaverit ja oma perhe on vastaan.

Mietin vain näin kesäjuhlien kynnyksellä, että miehen puku on aina musta ja hyvin yksitotinen. Eikö vaate voisi olla enemmän persoonaa esiintuova. Vai johtuuko pukeutuminen juhlasta, juhla vaatii tiettyä pukeutumista. Eli juhlassa tai juhlissa, joissa on pukukoodi, keskitytään ensisijaisesti pukeutumiseen ja juhla itsessään on lähes yhdentekevä.

Onko sanottu liian rohkeasti, ehkä. Mutta siltä se vaikuttaa. Jos on naamiaiset ja sinne on pukeuduttava naamiaisasuun, niin kyseinen juhla ei välttämättä kaipaa mitään muuta syytä, kuin vaan puvusteilla hassuttelu.

Jos taas on vaikka syntymäpäivät ja järjestäjä odottaa pukukoodina iltapukua. Niin tulee väkisin sellainen olo, että juhlan syy, syntymäpäivät on yhdentekevä, kunhan vain vieraat ovat naamioituneita oikeisiin asuihin. Miehet puettuna mustaan ja naiset tummiin asuihin myös.

Vaatisi varmaan jotain erityistä, jotta väki saataisiin vaihtamaan rooleja edes hetkeksi. Omiin 40v synttäreihin on vielä vähän aikaa, jospa sitä alkaisi miettiä juhlaa, jossa pukukoodina olisi seuraavanlainen setti: miehellä tarpeeksi iso t-paita, siis mekkoa tavoitteleva ajatus. Naisella kauluspaita. Muuten saisi olla miten tahtoo.

Tämä tai nämä ajatukset pukeutumisesta ovat olleet mielessäni pitkään. Miksi mies ei voisi esiintyä mekossa ja olla uskottava. Kesäkuumalla se ainakin olisi vilpoinen. Asu on asu, auto voi nykyisin olla jo miehelläkin pieni ja punainen sitikka, eikä sen tarvitse olla iso musta mersu. Eikö me voitais jo muuttaa näitä asioita.

Syy miksi ei voida on selvä. Seksuaalisuus ja naisellisuus ovat yhä TABUJA. Ne ovat ok, kunhan ne pysyvät naisen ympärillä, mutta mieheen liitettäessä, toinen mies ei voi hyväksyä asiaa. Niin ehkä pääasiallinen syy on mies ja hänen rajoittunut mielensä.

Ärsyttää pukeutua juhliin, kun hienompiin juhliin voi mennä vain puvussa ja kiiltonahka kengissä. Naurattaa jo valmiiksi, että juhlan pitäisi olla iloinen ja hieno asia. Mutta se onkin kaavoihin kangistettu muodollisesti pätevä protokolla näyttely.

Ehkei ympäristön kannalta, mitä nyt vapautin yhden pingviinin laatikosta. Mutta se nyt ei pehmolelun kohdalla ole kovin suuri asia. Kun ne nyt tuppaavat menemään minne milloinkin ja ihan vapaasta halusta ja tahdosta. Eli ehkä vapautus olikin riisto.

Päivä töissä ei sekään ollut vihreä, ei ainakaan siitä syystä että menin töihin vihreällä autolla. Peltilehmäni saastuttaa niin paljon, etten kehtaa edes äänen sanoa. No ehkä varovasti raotan verhoa ja paljastan pari lukusarjaa. 183g/km(CO2), kaupunkikulutus 10.4l/100km. Kyllä siinä vihreys varisee kuin lehdet syksyllä.

Vihreä päivä viittaa bändiin. Ostin Green Dayn levyn viikonloppuna. Levy ei ole uusin, mutta kehuttu hyväksi. Levyn nimi ‘American idiot’. Aiemmin olen omistanut kaksi vanhempaa ‘dookey’ ja ‘insomiac’, joista jälkimmäinen oli ehkä parempi. En ole erityinen fani, hc-punk kiinnostaa, mutta greenday ei ole oikein kumpaakaan. Tosin tätä on vaikea määritellä, mieltymykset ovat niin erilaisia ihmisillä. Termien käyttö vain hämää. Helpompi kuin sanoo kuuntelevansa poppia, oli se sitten mitä tahansa. Pop on oikeastaan hyvä termi siinäkin mielessä, että oma musa on itselle suosituinta, tai siitä pitää eniten.

Tänään herkuttelin parvekkeella kahvin ja kermaisen toffeejäätelön kanssa. Saunaan menen seuraavaksi ja sitten voisin ehkä ottaa yhden oluen. Ihan vaan itseäni kiittääkseni. Tänään oli hyvä päivä, en liiemmin liitänyt pilvissä. Vaan lähellä sitä mitä tein. Askel kerrallaan …