Elämän karuselli pyörii …

Omia juttuja elävästä elämästä, historiaa siis.

Ruutuhyppelyä väsymykseen asti

Aihe: Yleinen — 10. Elokuu, 2008 @ 23:02

Perjantaina olin todella poikki. Töissä on ollut pientä juttua, josko ilmanlaadussa ois ongelmaa. Tutkimuksia kaiketi tullaan tekemään. Omia oireita ovat olleet väsymys, johon olen etsinyt syytä omasta elämästä. Lisäksi silmät tuntuvat kipeytyvän ja päähänkin sitten koskee. Oireet eivät sinällään ole työnteolle este, mutta haittaavat sitä.

Alkuun olin varma, että omat oireeni ovat oman elämän huonoja kuvioita. Mutta kun muutkin avasivat nokkansa ja alkoivat kertoa .. tuntui, että ahaa. Ehkä työtiloissa on jotain. Vitsinä on heitelty säteilyvaaroja .. kun tietoliikennealalla on nykypäivänä niin paljon näitä langattomia verkkoja. Eikä se verkko toimi ilman lähettimiä/vastaanottimia(antennit).

Lisäksi vettä on ollut toisinaan vähän enempi sisätiloissa, joten ehkä kosteus on jäänyt pesimään.

No kun sitten viimein perjantaina pääsin kotiin, alkoikin pieni kiire. Piti järjestellä illan ohjelmaa. Lopulta se meni ihan hyvin ja ilta sujui rattoisasti aina pikkutunneille saakka.

Lauantaina oli vapaapäivän tuntuinen aamu, aamiainen. Päivällä kävimme kyläilemässä ja ilta meni leffaa katsoen. Tänään sunnuntaina käytiin shoppailemassa ja sitten syömässä uudessa food:ssa. Hyvää oli pasta, jota söin.

Vähän pyykinpesua, ja sitten perjantain jälkeen ensimmäisen kerran netissä. Tai no jotain pientä hain kännyllä, mutta varsinaisesti en ole verkossa ollut. TV1:llä on näin sunnuntaisin ohjelma ruudun vangeista. Nyt heillä ei ole televisiota, eikä tietokonetta. Ensi viikolla lähtee myös kännykkä. Miten ihmiset pärjäävätkään, vai pärjäävätkö?

Huomenna olisi taasen työpäivä. Koulutkin alkavat, ehkä se helpottaa osaltaan töihin menoa .. en ole enää yksin kävelemässä, muutkin joutuvat/saavat mennä päiväksi jonnekin.

Syksy on tulossa, mutta vielä on kesää jäljellä ja saa kulkea sandaaleissa. ;-)

Ei kommentteja »

Ei kommentteja toistaiseksi.

Tämän artikkelin kommentit RSS-virtana.

Kommentoi

Rivin- ja kappaleenvaihdot tapahtuvat automaattisesti, sähköpostiosoitetta ei näytetä milloinkaan, sallittu HTML: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>

(pakollinen)

(pakollinen)


*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image