Omia juttuja elävästä elämästä, historiaa siis.
| M | T | K | T | P | L | S |
|---|---|---|---|---|---|---|
| « Syy | Mar » | |||||
| 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | ||
| 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 |
| 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 |
| 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 | 26 |
| 27 | 28 | 29 | 30 | 31 | ||
27
Lok
Kunnallisvaalit ovat ohi. Oma ehdokkaani ei päässyt, pitää vaan toivoa, että valitut tekevät hyviä päätöksiä. Jos oma ehdokas pääsisi, niin olisiko se hyvä asia. Riippuu kai siitä, millä perustein ehdokas on valittu tai ehkä enempi siitä, kuinka hyvin ehdokas toimii suhteessa omiin teemoihinsa.
Pikkujoulukausi lähestyy tai tulee marraskuun myötä ajankohtaiseksi. Jouluun ei ole pitkä aika tai [...]
27
Lok
Muutama viikko sitten kävin Pohjanmaalla. Löytyi mukavia ihmisiä ja paikkoja. Paikoista otin kuvia, kun ne eivät yleensä sano puolesta eikä vastaan, saako kuvata.
Kivijatasta yllä yksi ja alla kaksi. Jääkauden tekosia sanoisin.
Sitten ehdin vilkuilla horisonttiin. Meri olisi ollut 40km päässä, mutta aivan sinne asti ei katseeni kantanut, edes kameran zoomilla.
Muita kuvia en juuri poiminut. Tai [...]
25
Lok
Josko nyt lykästäisi. Ainakin tekstistä saa selvää ja on joulua ilmassa värien myötä. Tänään hain punaisen tontun parvekkeelle.
.. jatkan kohta lisää. Juttu jatkuu nyt. Tässä kuvia ensin Tontusta.
Ja sitten risusta kuvia kaksin kappalein.
Huomenna sitten lisää muista ihmeistä…
21
Lok
Reilunkaupan kahvipaussi oli tänään. Hyvää banaanikakkua meidän työpaikalla, tai siis asiakkaalla, jos tarkkoja ollaan.
Kahvi oli automaattikahvia.
Päivä alkaa kohta olla pulkassa. Töissä on viime aikoina ollut stressaavaa. Ehkä liiaksi tullut oltua myös sisällä. Eilen hiippailin iltalenkille siinä 21:40. 40minsan lenkki oli mukava. Lisäksi voisin mennä ajoissa nukkumaan, pääsisi ajoissa töihin ja ajoissa kotiin. Päivä venyy, kun [...]
16
Lok
Tänään sen ostin, nimittäin jouluvalon, tai se on sellainen risu, jota voi pitää keväälläkin. Innoissani aloin irroitella teippejä .. kunnes hetken päästä tajusin, ettei niin olisi pitänyt(saanut) tehdä. No ei kai siitä haittakaan ole, kun risu nököttää parvekkeen pöydällä ja on siis niin sanotusti hyvissä käsissä.
Kivoja lamppuja on sata kappaletta, mutta ikäväkseni huomasin, että paloaika [...]
15
Lok
Lyhyesti ajattelin kirjoittaa, koska on jo myöhä ja koska kuitenkin haluan jotain sanoa, kun edellisestä kerrasta on jo aikaa.
Viikonlopun reissu pohjanmaalle onnistui erinomaisesti. No ehkä sitä voisi näin viikolla nukkua enempi. Jaksaisi sitten viikonloppuna valvoa. Maa on avaraa siellä ja murre jotain muuta kuin täällä. Tuli ihan viilis, kuin ois ulkomailla. Halvaksihan se tuleekin, ajelee [...]
9
Lok
Torstai on toivoa täynnä, niinpä vaihdoin jälleen blogini ulkoasua. Tämä saanee kelvata toistaiseksi. Kuuntelen nyt pitkästäaikaa levyä, joka kolahti muutama kesä sitten. Helsinkiläinen orkesteri Plutonium74 valloitti mukavilla sanoilla ja rytmeillä. Olisiko ollut JyväskylänKesä kulttuuritapahtuma, jossa orkesterin näin.
Huomenna vielä töitä vähän ja sitten viikonloppu. Matkaa tiedossa. Pohjanmaa täältä tullaan.
Viikko on ollut kiireinen. Jouluksi aion saada vähän [...]
»read more from "Montako bugia mahtuu kottikärryyn, entä jumpperiin?"
5
Lok
Vanha oli ihan jees, mutta se kaiketi häviää ajan saatossa. Niinpä ajattelin ennakoida ja vaihtaa johonkin muuhun. Valikoimaa on vaan niin paljon, etten oikein löytänyt mieleistäni. Kokeilen nyt tätä hetken aikaa .. pidemmästi sitten, jos en muutakaan keksi. Lisäksi laitoin kuvani “tietoja” sivulle.
Muksaa viikon alkua.
5
Lok
Piti saada kännykän akku tyhjäksi, ajattelin kokeilla sudoku-peliä. Jäin koukkuun. Vaikka aiemmin olen peliä nähnyt sekä lehdissä että tietokoneissa, en ole edes alkanut miettiä. On kaiketi näyttänyt jo tarpeeksi vaikealta, työläältä. Mutta akun latauksen purkamiseen ajattelin kokeilla ja niin mä jäin koukkuun.
Älypelejä, jotka vaativat enempi miettimistä kuin tekemistä olen tykännyt pelata etupäässä. Aikoinaan tetris muodostui [...]
2
Lok
Kiire ajaa meitä joka paikaan. Mutta onko oikeastaan kyse kiireestä? Lienee niin, että me luomme itse kiireemme. Eikö voitais hidastaa, taisi laulaa suomalainen muusikkokin.
Keskisuomalainen kirjoitti slow-liikkeestä. Olen toitottanut aihetta töissä, mutta siellä ei ole aikaa. On kiire luoda lisää kiirettä. Kaikkihan sen tietää, että jos ahneuden ääntä kuunnellaan, niin se on hyvä motivaattori luomaan kiirettä. [...]
»read more from "Onko hommalla kiire, vai tehdäänkö tietokoneella?"
Design + Coded by rkcorp
Developed with Scam letter Archive
with associated with cheap web hosting
