Omia juttuja elävästä elämästä, historiaa siis.
| M | T | K | T | P | L | S |
|---|---|---|---|---|---|---|
| « Tou | Hei » | |||||
| 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 |
| 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 |
| 15 | 16 | 17 | 18 | 19 | 20 | 21 |
| 22 | 23 | 24 | 25 | 26 | 27 | 28 |
| 29 | 30 | |||||
23
Kes
Kesä tuntuu lämpöiseltä. Töissäkin on mukavaa kun aurinko paistaa. Vaikka töissä on kyllä niin vilpoista, että ulkosään mukaisesti ei auta pukeutua tai sitä olisi pian nuhanenä, kuin yksi kääpiöistä siinä sadussa, jossa myös Lumikki. Ilmastointi on nykyisin sisätiloissa ja autoissa sitä luokkaa, että helposti saa itsensä kipeäksi.
Mutta onneksi voi pukeutua keveästi ja silti lämpöisesti. Keveydestä pääsen päivän teemaan. Olen potenut jälleen kerran autokuumetta, vaikka edellinen on yhä maksussa. Mutta kai se johtuu siitä, ettei ole tyytyväinen kuin aina hetken aikaa. No autokuumeessa mennään välillä ekoautoilun ja välillä ökyautoilun poluilla. Sydän sykkii kyllä ekoautoilulle ja siihen uskon kallistuvani. Nykyinen pirssi kun edustaa sitä ökyä, vaikka ei ole pahimmasta päästä.
Kevyet jutut tuntuvat kokonaisuudessaan paremmilta kuin raskaat. Ajatellaan vaikka niinkin yksinkertaista kuin askel. Jos se painaa, ei kulkeminen ole iloista. Kevyitä vaihtoehtoja olen yrittänyt saada elämääni. Vähemmän tavaraa kotiin, kevyt käyttöjärjestelmä, kevyt kännykkä(alle 90g), kevyt fillari. Mielen keveyttä olen yrittänyt saavuttaa laskemalla turhat ajatukset pois mielestä. Tämä prosessi lienee ikuinen, mutta palkitseva.
Autoon keveys sopii monessa mielessä, hinta voi halpa rahat riittää muuhunkin. Paino kevyt bensaa ja rahaa säästyy niinikään, sama myös kulutuksessa yleensä, eli pieni moottori. Keveyttä tulee ehkä myös hiilijalanjälkeä ajatellen. Keveydessä tai pienessä koossa piilee myös uskomattomia mahdollisuuksia. Keveät ratkaisut ovat monikäyttöisempiä, auto taipuu erilaisiin tarkoituksiin. Kun jäykästi tehdyt autot ovat yhden jutun osaavia kokonaisuuksia. Ei viitsi sijoittaa autoon 100-200.000 euroa, jotta saisi täydelliset menopelit, matkalle, kaupunkiin, tavaroille, ihmisille, jne. Pitää ostaa kompromissi. Toisaalta koska en vietä elämästäni autossa kovinkaan paljon, pitääkö sen maksaa ylettömästi?
Miehillä se kai lisää ns. egon pituutta, mutta kun omani on jo tarpeeksi pitkä, en kai voi tässäkään enää paljon saada etua. Eli säästän rahat muuhun.
Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka matkustavat kevyesti. Nytkin tuntui jotenkin aivan mahtavalta, kun työkaveri oli lähdössä reissuun ja sanoi ottavansa vain hammasharjan ja tahnan. Toki ehkä jotain hygieniaa ja vaatteita parin päivän reissulle. Mutta siis ei sen kummempaa. Minusta tuntuu, että pakkaan ison laukun pienellekin matkalle ja turhaudun, kun suurin osa tavaroista on koskemattomina koko reissun ajan.
Onko se sitä takertumista. Vaikka mielikin voisi paremmin, jos se voisi takertua kokemuksiin tavaroiden sijasta. Aistien signaalit jäävät ilman huomioita tai arkistotallennuksia, kun mielen pitää pohtia, milloin käytän sitä ja sitä vaatetta, joka odottaa yhä laukussa.
Pieni on kaunista ja pienet ilot kruunaavat elämän. Ehkä olisimme onnellisempia, jos emme olisi niin sika rikkaita. Tavarat tekevät meidät kärttyisiksi. Rahaa voisi antaa niille, jotka sitä tarvitsevat. Meille jäisi silti hyvä mieli ja elämämme olisi auvoisaa. Mutta ei, olohuoneessa on vielä tilaa yhdelle viihdekeskukselle.
Design + Coded by rkcorp
Developed with Scam letter Archive
with associated with cheap web hosting

Responsed To This Post
Subsribes to this topic Comment Rss or TrackBack